Tarinamme

Rakennusliike Seiskan tarina alkoi vuonna 1999 nimellä Jyväs-Seiska Oy. Tuolloin seitsemän perustajaosakasta otti Muuramen Lämmöstä irrotetun saneerausliiketoiminnan omiin käsiin. Perustettu yhtiö sai heti juoksulähdön ja töitä riitti perustamisesta lähtien. Oli kuitenkin selvää, että ainoastaan linjasaneerauksien varaan ei kasvua rakennettaisi. Onneksi 90-luvun laman jälkeen rakentaminen alkoi taas vilkastua ja vaikeiden vuosien korjausvelkaa alettiin paikkaamaan. Laadukkaalle työlle on aina tilausta, mutta oli Seiskan tarinan alussa vähän tuuriakin mukana.

Alusta asti Seiskasta tehtiin myös omaa työpaikkaa. Koska omistajia oli useita, rakennettiin kerralla kaikille reilu yritys. Tämä on näkynyt pitkinä työurina, osa työntekijöistä on ollut mukana alusta asti.

Vuosien varrella toiminta, osaaminen ja projektien koko on kasvanut. Nykyään teemme harvemmin yksittäisiä remontteja tai omakotitaloja. Monesti meidät valitaan tekemään vähän vaativampia projekteja, oli kyseessä sitten uudet rakennukset, muutostyöt tai remontit.

Asiakaskuntamme ovat pääsääntöisesti taloyhtiöiden ammattiostajia, yrityksistä tai julkiselta sektorilta. Olemme tehneet vanhasta Kivääritehtaasta toimistoja, remontoineet hotelleja ja rakentaneet arkkitehtuurisesti monimuotoisia toimitiloja.

Tiedämme, että asiakkaamme ovat mahdollistaneet kasvumme, siksi suhtaudumme jokaiseen työmaahan kunnioituksella.

Arvomme

Luottamus

Luotamme työntekijöihimme ja asiakkaisiimme. Toimimme niin, että olemme itse luottamuksen arvoisia.

Vastuu

Kun vastuu annetaan, se myös kannetaan. Teemme parhaamme, mutta jos virheitä sattuu, kannamme niistä vastuun. Kannamme vastuuta myös ympäristöstä, luonnosta ja ihmisistä.

Kunnolla tekeminen

Kun ammattimiehet ja työkalut on saatu työmaalle, olisi typerää tehdä hutiloiden. Kunnolla tekeminen voi toisinaan viedä ylimääräisen vartin, mutta se on aina nopeampaa kuin hutiloiden tehdyn korjaaminen jälkikäteen.

Pitkäjänteisyys

Uskomme pitkiin prosesseihin, emme ole hakemassa pikavoittoja. Rakennamme yhtiötä, joka on vakaa työpaikka tuleville sukupolvillekin.

Ihmiset

Menestyksekäs yhtiö rakennetaan hyvinvoivista ihmisistä. Onnistuneet projektit vaativat hyvää kommunikaatiota erilaisten ihmisryhmien välillä.

Työpaikkana

Työntekijöidemme vaihtuvuus on pientä, mutta toimintamme kasvaessa etsimme joukkoomme uusia ammattilaisia. Työpaikkana olemme vakaa ja luotettava. Ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi on meille tärkeää. Uskomme, että rakennusalalla työssäviihtyminen tehdään realistisilla aikatauluilla, kunnollisilla työkaluilla ja omaan osaamiseen suhteutetuilla odotuksilla. Vielä kun voi luottaa siihen, että palkka ja korvaukset on tilipäivänä laskettu oikein, perusta hyvälle työsuhteelle on valettu. Ehkä tärkeimpänä, meiltä saa työkavereiksi kylän parhaat ammattilaiset.

Jotta meillä pärjää, pitää kantaa vastuu tekemisistään ja arvostaa kovaa työntekoa.

Olitpa kokenut ammattilainen tai aputöitä vieroksumaton harjoittelija - lähetä avoin työhakemus Kimmolle.